Ei voi muuta kuin olla tosi tosi tosi pahoillaan ettei ole käynyt kirjottamassa! Viimeeksi kävin vain lisäämässä kuvia, ja sitä edellisestä kerrasta on yli kolme kuukautta! Elämässä on pitäny ihan hurjasti kiirettä. Edetään koulussa suhteellisen reipasta vauhtia, ja tänäänkin enne tätä kirjoitin kolme a-nelosta täyteen tehtäviä. Työvuori tuntuu välillä loputtomalta, eikä tuskaa helpota matkalla vastaan tulleet murheetkaan.

Tosissaan kaivelin asioita vielä syvemmältä kuin ennen kesälomaani, ja selvisi, ettei laajennettu työssäoppi olekaan minulle mahdollinen, eli jään sittenkin Harjuun. Nyt olen tosin viihtynyt täällä ihan hyvin, ja saan sesonki aikoina vapautusta koulusta jotta voin matkata auttamaan Tarjaa tallihommissa. Kuulosta helpolle, eikö? Todellisuudessa olen joutunut sulattelemaan ajatusta jatkuvasta työstä; silloin kun ei ole koulua, olen Tahkolla, sillä lomilla siellä on eniten asiakkaita, sekä silloin kun meillä on koulua ja olen silti Tahkolla, teen tallihommien lisäksi nuo loputtomat atto-aineiden korvaavat tehtävät sekä kotiläksyt.

Loppujen lopuksi olen aikalailla sujut tän kaiken kanssa. Oon oppinut arvostamaan sitä yhtä vapaapäivää kahdessa kuukaudessa paljon enemmän. Tykkään myös tehä töitä. Eikä noi kirjallisetkaan tehtävät oikeestaan oo niin pahoja, kun malttaa alusta alkaen tehdä ne hyvin!

Muutki surut on nyt kävelly mun ajatuksia puolimatkaan vastaan. Päätin nimittäin lopettaa Valessan ja mun yhteiset hetket. Tottakai tuun vielä nousemaan ton ponin selkään, aivan varmasti. Mutta kuitenkin syyslomalla kun sillä kerran menin, tajusin heti etteihän tästä enää tule mitään, nyt tän on oltava ohi ja mun on aika jatkaa matkaa, antaa toisille, pienemmille ratsastajille, sekä itelleni mahollisuus kehittyä.