#76 Kesäpoitsuja, muistinmenetyksiä ja aivotärähdyksiä

Jeeeps, terkkuja taas Tahkolta! Oon täällä vietelly nyt mukavaa aikaa tapahtumarikkaan reilun viikon verran.

Viime keskiviikkona mm. hyppäsin Ilpolla. Muuten meni toooosi tosi hyvin, kunnes tuli ihan toooosi tosi huono lähestyminen yhdelle ristikolle, iso hyppy, enkä päässyt mukaan, eli revin suusta, jonka takia Ilpo sitten hermostui ja pukitti minut seinään. Hetken aikaa vain makasin maassa ilmat pihalla ja hoin itselleni että olen ihan kunnossa eikä mihinkään satu, vaikkakin selkäni oli täysin eri mieltä asiasta. Noh, takasin kuitenkin menin selkään ja jatkoin ratsastamista normaalisti, eikä Ilpo ollut yhtään hullumpi. 

Myöhemmin illasta saatiin päähämme idea, että lähdetään issikoilla ilman satulaa laukkaamaan pellolle. Tämä hulluushan täytyi toteuttaa, vaikka pää kainalossa käsillä seisten. Lähdettiin sitten pellolle viidestään, minä, Elviira, Ella, ja leiriläiset >>Siiri<< ja Ilona. 

Siinä sitten aikamme baanailtiin, ja niinkuin  sanottu, itku pitkästä ilosta, Elviira vasemmassa etuviistossa lähti valumaan selästä juuri sillä hetkellä kun irrotin otteeni harjasta hidastaakseni vauhtia. Siitä sitten Natun väistäessä tippuvaa Elviiraa lähdin itsekkin valumaan alas selästä, ja huonoksi onnekseni tipuin suoraan pää edellä. Tajuttomana en ollut hetkeäkään (kuulemma), vaikka en itse muistanut viimeisestä kahdesta tunnista mitään. Tippumisen jälkeen rupesin hetken mietiskelyn jälkeen tajuamaan etten tiedä edes mikä vuosi on, ja missä olen. Joka tapauksessa olen juossut talliin hakemaan kauraa kun poni oli vapaana, enkä muista siitä mitään, enkä myöskään siitä kun olen hourinut pihalla jotain tyyliin "Jalat toimii hyvin, pää toimii hyvin, olen ihan kunnossa!" 

Loppujen lopuksi en osannut sanoa edes viinirypäle tai mehu oikein, vaan tilalla oli viinärypäleet ja muhe. Tähän lisättiin vielä huono olo ja sitten tilattiinkin ambulanssi tarkastamaan. Seuraavat pari päivää menikin sängyn pohjalla vihlovan pään kanssa.

Muuten ollaankin pidetty hauskaa, tehty tallia, palveltu asiakkaita, pidetty yleistä draamaa yllä, käyty uittamassa, ratsasteltu, juostu ympäriinsä ja vaikka mitä muuta. Kesän eka viikko on mennyt, ja monta vielä edessä!

#75 Pikapostaus Tahkon maisemista

Päätin tulla postailemaan lyhyen kyhäelmän päivän ratsastuksista näin ihan vaan sen kunniaksi, että kello on puolenyön ja herätys on seiskaksi aamutalliin!

Mutta nyt ekaksi nyt pahoittelen tätä pientä postaustaukoa, mutta rakas kone päätti pistää hanskat tiskiin, eikä suostunut aukeamaan. Nyt kuitenkin kone korjattu ja pääsee taas postailemaan! 

Olen siis tällä hetkellä täällä Tahkolla tallilla yötä Elviiran kanssa, ja jopa muutama leiriläinen on eksynyt paikalle. Tänään ratsastin Millan, Minnin ja Sepin. Ensin menin Millalla ilman satulaa vähän ravia, ja jonkun verran laukkaa, ihan vaan hömpötellen. Toisin sanoin roikuin kauhukahvassa ja koitin kestää kyydissä!

Millan jälkeen menin Minnillä, jolla hyppäsin pieniä maneesissa, ja sujui ihan hyvin! Minnillä oli energiaa, joten vuhtiakin löytyi. Tosin yhteinen sävelkin oli hallussa, eli ongelmia ei juurikaan ollut Minskin satunnaista jäykkyyttä lukuun ottamatta. Esteiden korkeushan ei konkreettisesti päätä huimannut, mutta Minnin kuvitteelliset esteet taisi olla vähintään 20cm isompia, jotka täytyi hypätä mahdollisimman läheltä. Sanotaanko että itsellä vielä esteissä treenaamista, mutta poni oli ihan super!

Sepi se vasta super olikin! Tammalla olen vain kerran mennyt, ja sekin - valitettavasti - päättyi jonkin sortin hermoromahdukseen törkeiden muuliloikkien takia. No nyt kuitenkin aluksi jo Seija oli epätavallisen reipas, vaikkakin laukoista ei meinannut millään tulla mitään. Loppuraveihin Sepistä tuli ihan tosi hyvän olonen, vaikka itsestä tuntui että olisin kokoajan roikkunut gramaanissa, mutta silminnäkijöiden perusteella en niin tehnyt. Monessa vaiheessa Sepi kulki kuolaimen alla, ja takana, mutta pyrin sitten ratsastamaan sitä sieltä ylös, ja välillä onnistuinkin! Sepillä haluan kyllä uudestaan mennä!

Sepille laitoin siis gramaanit sen takia, ettei tuo oikein välitä raipan käytöstä, tai pohkeesta, vaan rupeaa pukittamaan vauhtia lisätessä, jolloin gramaanit saa pään pysymään vähän enemmän sille kuuluvalla alueella. Tänään Sepi kuitenkin pukitti vain pari pientä pukkia, kun omat hermot alkoivat olla lopussa. Selventääkseni siis kaikille, Sepi EI PUKITTELE tavakseen, tai ole muutenkaan halukas lennättelemään ihmisiä.

Päivän päätteeksi käytiin leiriläisten kanssa syöttelemässä heppoja nurmella.

 könö

#74 Minä ja hevospelko

Palataan ajassa taaksepäin kolme-neljä vuotta. Olin ihan tavallinen aloitteleva hevostyttö, vailla lähes minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, ja itseluottamusta oli sitten senkin vähän edestä. Kilpailin pienellä ponilla seuraesteitä, luokkina 40-60cm. Radat oli täysin kahjoja, poni vaan kaahasi menemään minkä pääsi, ja minä selässä vetelin ohjista vain oikealle esteelle. Aloin etsimään vaikeampaa ponia, luotin taitoihini ja  tunsin olevani hyvä ratsastuksessa ja hevosten kanssa. Se asia kuitenkin muuttui, kun aloin putoilemaan milloin missäkin tilanteessa.

En ole koskaan pelännyt koskea hevoseen, en ole koskaan jättänyt luonteeltaan tulista hevosta talliin tai muuallekkaan sen takia etten uskaltaisi sitä taluttaa, aina olen itseni likoon laittanut. En myöskään ole koskaan pelännyt ratsastamista näin paljon  kun nyt sitä pelkään.

Ongelmani ovat minulle uudet hevoset, varsinkin ne yksilöt, jotka eivät heti alusta alkaen ole niin varmoja. Jos otetaan esimerkiksi Valessa, taikka Milla, ei minulla koskaan ole niiden kanssa ollut mitään jännitystä, ja Millalla jopa ylitin itseni esteillä talven aikana, kun estetunnilla pelottavaakin pelottavamman okserin korkeus nousi yli 80cm.
Jos hevonen steppailee selkäännoususta asti, on varmaa, että jännitykseni vain lisääntyy. Aluksi selkään noustessani käteni tärisevät, ja jalat muuttuvat aivan spagetiksi. Unohdan myös hengittää, ja jännitän varsinkin hartioita todella paljon. Harvemmin kuitenkaan tulee luovutettua ihan ekalla kierroksella, kun maltan hengitellä ja rentoutua. Vaikka mielessäni olen jo hyväksynyt kaiken, kroppa jää jännittämään ja siinä vaiheessa usein hevonen kuin hevonen allani räjähtää tai hermostuu, ja joudun tulemaan alas selästä. Jos näin ei kuitenkaan käy, saattaa ratsastus päättyä onnellisesti niinkuin kuuluukin, tai sitten minulla menee hermot oman osaamattomuuteni kanssa, ja tämä usein väsymykseen liitettynä aiheuttaa vihaa, jonka johteesta tulen suosiolla alas ja lähden muualle murjottamaan.

Myös esteet on minulle kova paikka. Tämäkin riippuu vähän tilanteesta ja hevosesta, mutta kyllä se raja on tähän asti mennyt korkeintaan siinä 70-80cm ilman mitään, ja hurjalla kannustuksella olen viimevuoden aikana hypännyt metrinkin, mistä olen älyttömän ylpeä! Kyllä, olen ylpeä siitä, että olen hypännyt metrin. Saattaa kuulostaa pikkutytön huippusuoritukselta, mutta minulle se on enemmän kuin huippusuoritus. Ette uskokkaan kuinka olin jo kääntämässä pois ennen estettä kun pelotti, ja viimehetkellä pääsin mukaan hyppyyn, eikä se tosiaan ollut kaunein mahdollinen.

Eniten minua pelossani ärsyttää minä itse, ja muiden suhtautuminen pelkooni. Ihmiset saattavat vain tokaista että eihän tuossa mitään tapahtunut, kun olen lyömässä hepan ohjia niille käteen. Ehei, ne on väärässä. Siinä tapahtui paljonkin, mitä katsojat ei välttämättä nähneet. Oman jännitykseni johdosta hevosen jännittyessä pakokauhu valtaa ajatukseni täysin, enkä tärinältäni enää näe muuta vaihtoehtoa kuin tulla alas. Useimmiten kuitenkin jään taputtelemaan heppaa ja rauhoittumaan maastakäsin. Eihän se sen syy ollut, että minua pelottaa, vaan minun itseni.

Joka tapauksessa, mä aion jatkaa taistelemista, voittaa itteni ja lopettaa tän pelkäämisen. Mä en aio olla niin raukka, että antaisin pelon ottaa musta vallan. Mä haluun tehä sitä, mitä mä eniten maailmassa rakastan. Ratsastus ja hevoset on auttanu mua niin paljon mun elämässä, etten voi sitä sanoin kuvailla. Silloin ku on mietityttäny, karvaturvat on vieny ajatukset muualle. Silloin ku on naurattanu, ne ei oo vieny multa sitä iloa pois. Ku on ollu paha olla, on aina ollu jonkun harja jota vasten voi vaan olla. On ollu joku joka kuuntelee, eikä kerro kellekkään. Mä oon sanoinkuvailemattoman onnellinen siitä, mitä kaikkee oon saanu kokee hevosten kans, ja mitä kaikkee ne on mulle opettanukkaa, enkä aio antaa minkään tulla sen välii, etten vois tätä jatkaa.
Mä aion olla onnellinen tulevaisuudessakin.

#73 Tahko 1.-4.5.2014 +videokooste

Päivä 1. 

Torstai aamulla mulla oli herätyskello soimassa jo ennen seitsemää, jonka iloiseen pirinään herättyäni pakkasin loput kimpsut ja kampsut ja suuntasin tallille. Edellisenä iltana kahdeksan maissa olin polkenut samaisen matkan pakkailemaan Valessan ja Laten tavaroita valmiiksi aamua varten. 

Matkaan oli tarkoitus lähteä n. kymmenen aikaan, tosin Ari tuli tallille vasta vähän yli kymmenen. Siinä sitten pakkailtiin autoa normaalisti, kunnes tallin uusi poni oli päässyt vapaaksi, ja siinä sitä sitten hetki pyydystettiin. Onneksi myös Late meni pidemmittä suostutteluitta koppiin, eikä lähtö viivästynyt sen enempää. Matkalla pysähdyttiin jo Ristiinassa (alle 100 km päässä Kouvolasta) syömään, kun kaikki oli syöneet viimeksi aikaisin aamulla. Perille saavuttiinkin siinä kolmen jälkeen, ja purettiin tavarat ja hepat. Siinä sitten ratsasteltiin vielä heppoja ennen iltatallia, ja itse menin Minni -nimisellä ponilla, ja ratsastin Valessan. 

Minnin selässä olin ekat pari kierrosta aivan makaronia. Tärisin vaan hullun lailla eikä mistään tullut mitään. Kuitenkin hetken hengittelyn jälkeen maltoin rentoutua ja lähdin ravailemaan ilman suurempia tavotteita. Minni oli tosi jäykkä, näin saikun jälkeen, ja niinkuin tamma on yleensäkkin, ei vaan taivu ei suuntaan, eikä toiseen. Ravailin siinä sitten tovin jos toisen, eikä polle tuntunu yhtään hullummalta! Otin muutamat laukat molempin suuntiin, ja Minnistä löytyi jopa kaasu! Vasempaan Minni oli vähän jäykempi, mutta en aikonut sen antaa häiritä. 

Minnin jälkeen varustin Valessan ja lähdin ratsastelemaan ponipallerolla. Valessakin oli melko jäykkis, mutta kuitenkin aika energinen. Valessan kanssa koitin saada hyviä siirtymisiä, ja muutenkin mukavan tuntuisia pätkiä. Loppua kohden Valessa alkoui väsähtää ja otin raipan mukaan, ja johan taas heräsi. Tuuppailuista ei kuitenkaan tuntunut tulevan mitään, joten pyysin Miljalta, jos hän viitsisi vähän antaa suuntaa ja neuvoa.

Siinä sitten ensin haettiin ympyrällä sopivaa tempoa ja vähän kääntyvyyttä. Kun nuo kaksi asiaa oli hallussa, lähdettiin etsimään ylitaivutusta ja sen kautta vähän oikeampaa muotoa. Tamma ei varmastikkaan sitä helpolla antanut, eihän sitä kukaan ole kunnolla läpi ratsastanut ainakaan puoleen vuoteen. Välistä kyllä tuli muutama hyvä pätkä, ja olen ihan tyytyväinen tuohon!

Ratsasteluiden jälkeen iltatallin kautta suljettiin talli ja huristeltiin mökille. Ilta vierähtikin jutellessa mukavia, syödessä hyvää ruokaa ja pelatessa korttia!

Päivä 2.

Aamulla ei ois millään jaksanu nousta sängystä, ja huomasin heti noustessani, ettei tuosta päivästä tulisi mitään noin  viiden tunnin yöunien nukkumisen jälkeen. Aamutalli sujahti siinä missä aina ennenki. Mulla lähinnä heppojen ulos viemisessä sun muussa siirtelyssä, vesien jaossa ja siihen päälle sitten vielä pari karsinaa! Yhentoista maissa päästiin lähtemään issikoimaan, ja tuo reissu nimettiinkin $eppo-safariksi. Monet ei varmaan juttua tiedä, mutta taisi lähteä Pinjan jännästä puhetyylistä, joka on muokkautunu vähän jokaselle semmonen kaksoispersoona. No, joka tapauksessa lähdettiin omalla porukalla etsimään uusia reittejä! Ratsasteltiin tosi kivan oloista metsätietä (lue: pitkin rämeikköä metsäkoneen jäljissä) läpi milloin minkäkinlaisten soiden ja rämeiköiden, kunnes päädyttiin jollekkin hiekkatielle, jonka olemassa olosta ei edes tiedetty. Hetken aikaa kuljettiin tietä siihen "varmasti oikeeseen" suuntaan, kunnes ruvettiin kattelee, et ei hitto, tuolla se Tahkovuori vaan häämöttää, ja silmämääräsesti mitattuna ainaki kolmen kilometrin päässä. Sitte viel katteltiin että aikamoinen lenkki heitetty. No päädyttiin sitte tutulle asfalttitielle, jonka reunaa tölttäiltiin sitten menemään, ja issikat ei onneks ottanu yhtään itteesä autoista! Loppujen lopuks ties minkä karttojen avulla löydettiin tiemme kotiin, eikä reissussa menny loppujen lopusk ku vähän reilu kaks tuntia, ja niinkin vähän varmaan loppumatkan liki parin kilometrin kiitospurtista!

Tallilla sitten puuhailtiin kaikenlaista ja ruvettiin ratsastelemaan heppoja, tietysti reilun tankkaamisen jälkeen.

Itse valjastin uljaan Kaapo-ponin, ja lähdin ohjasajamaan kentälle. Alku sujui ongelmitta ja alkoi jo näyttää siltä että poninpaholainen oli oppinut tavoille, kunnes alkoi aivan törkeä pukkisarjojen latominen!  Naps kuului vaan joka kerta kun Kaapo potkaisi ilmaan kerta toisensa jälkeen. Ensimmäisen sarjan jälkeen luovutin suosiolla ja jatkoin normaalilla juoksutuksella ennenkuin poni saisi itsensä sotkettua kahteen liinaan. Pukkikohtauksen jälkeen ruuna menikin ihan moitteettomasti, ja maastakäsittelykin sujui muitta mutkitta!

Loppupäivä hurahtikin muiden hyppäämistä katsellessa, jonka jälkeen melkein heti suunnattiin matka kohti sänkyjä mökille!

Milja ja Cassu

 Anka

Sepi

Päivä 3.

Lauantai lähti liikkeelle samalla kaavalla kuin perjantaikin, paitsi että Jussi, eräs paikallinen eläkeikäinen mukava ihminen lähti vetämään meille safarin ja näyttämään uusia reittejä. Tällä kertaa kavuttiin itse rinteitten päälle katselemaan maisemia! Muutenkin koko päivä pyörähti aamusta iltaan aikas samoissa merkeissä, ainakin minun kannaltani!

Päivä 4...

..pyörähtikin käyntiin lähtöhaikeuden merkeissä. Aamutallin jälkeen en itse pahemmin tehnyt mitään, paitsi himmailin Kaapon kanssa muiden jälleen hypätessä esteitä sun muuta touhuilua. Loppujenlopuksi tuli vähän kiire lähteä tallilta junalle Siilinjärvelle, mutta ehdittiin onneksi!

 Milja ja Anka

Milja ja Putter

#72 KR Estekisat 27.4

Sunnuntai aamu pyörähti reippaasti käyntiin puoli kahekslata kun Miksun kanssa noustiin valmistautumaan tulevaan päivään. Kahdeksan maissa oltiin jo tallilla josta Miksu lähtikin suoraan kotiin viemään tavarat ja hakemaan meille ruokaa. Ite aloin kattoa kamoja kasaan ja puuhailemaan kaiken näköstä pientä ajan kuluksi. Kisat alkoivat kymmeneltä, ja olin itse liputtajana ekassa luokassa korkeudeltaan 50cm, kun toinen ratsastaja meni Valessalla ks. luokassa. Ekan luokan jälkeen kävin vaihtamassa vaatteet ja kipaisin harjottelemaan ja kävelemään radan. Siitä sitten hyppäsinkin ponin selkään ja lähdin verkkaamaan. Verkassa Valessa oli ihan okei, ja alussa normaalin laiska. Otin vaan viitisen hyppyä yhteensä, pari pystylle ja loput okserille. Vikoille hypyille tamma alkoikin jo vähän kuumenemaan ja jouduin ratsastamaan itse astetta enemmän kuin yleensä.

Kisajännitys nousi pintaan  vasta kun pääsin selkään, ennen sitä ei olut mitään ongelmia. Varsinkin radalle lähtö pelotti minua paljon, ja kauhukseni rata alkoi suhteutetulla, jossa ensimmäinen este sattui olemaan pahin painajaiseni, eli okseri. Kuitenkin kun siitä päästiin yli, tuntui jo paljon paremmalta, eikä loppurata ollut laisinkaan paha. Seitsemättä estettä kuitenkin itse epäröin paljon, poni selvästi huomasi sen, ja hypystä tuli huono etenkin itseni osalta. Valessaan olen aina luottanut, epäröiminen kohdistuukin lähinnä itseeni, ja siksi tykkään mennä varmemmilla hevosilla kuten Valessa, joka on hypännyt ilmeisesti metrinkin ratoja aiemmin. 

Toisessa vaiheessa en jaksanut piitata niinkään paljoa siitä miltä ratsastukseni näytti, kuin edellisessäkään vaiheessa, vaan koitin saada mahdollisimman hyvän ajan. Uusinta sujui ongelmitta, ja siirryttiin kuudensina lähtijöinä johtoon. Luokassa oli kuitenkin huimasti parempia ratsukoita, ja jäätiin neljällä sekunnilla edelliseen ratsukkoon. Vaikkei sijoitus ollutkaan ehkä maailman parhaimpia, olen todella tyytyväinen poniin, että itseeni.

60-70cm, 2. vaihe 44sek, 6. sija

ensimmäisen vaiheen epäonnistumisesta huolimatta sama este toisessa vaiheessa varmemmin